Woods Of Ypres "Woods 5: Grey Skies & Electric Light"

Vuonna 2002 David Gold, Aaron Palmer ja Brian McManus päättivät perustaa metalliyhtyeen. Nimeksi kasteessa annettiin Woods Of Ypres. David Goldista muodostui jo heti alkumetreillä yhtyeen kiistämätön ja erikoinen sielu. Omaperäinen kulkuri eli juuri niin kuin ajatteli. Ja teki myös musiikkiaan tyylilleen uskollisena. Woods Of Ypres on yksi musiikkimaailman hienoimpia salaisuuksia. Yhtye ei ole koskaan noussut undergroundista ihmisten tietoisuuteen. Asiaa voidaan annettujen näyttöjen perusteella pitää lähes rikollisena.

Yhtyeen viides (ja viimeinen) albumi nauhoitettiin Ontariossa vuoden 2011 aikana. Goldin operoidessa Kanadasta käsin. Julkaisun tämä erinomainen, tumman ja ajoittain jopa mustan metallin, mestariteos sai helmikuussa 2012. Musiikillisesti levy on täysosuma. Goldin ajoittain jopa naivistiset näkemykset eivät tällä levyllä ole pienimmässäkään roolissa. Puhdasta laulua ja doom-sävyjä sen sijaan kuullaan runsain mitoin. Levyyn on syntynyt jollain tavalla lähes henkilökohtainen suhde. Sen koskettavuus on omaa luokkaansa. Tunnelma on (tietenkin) alakuloinen. Tämä kokonaisuus ei teeskentele.

Woods Of Ypres jätti metallin kenttään omaleimaisen ja vahvan jälkensä. Yhtye ei koskaan ollut parrasvaloissa, eikä sen mielikuvituksellinen musiikki ole vielä tullut monillekkaan tutuksi. Uskon kuitenkin, että sana kiirii vielä ja tulevaisuudessa yhtye tunnetaan ja muistetaan yhtenä oman aikakautensa ja genrensä kiistämättömänä mestarina.

Woods Of Ypresin elinvoimainen tarina päättyi yhtyeen sielun David Goldin menehtymiseen auto-onnettomuudessa 22. joulukuuta 2011. David oli kuollessaan vasta 31 vuotias, mutta ehti jättää jälkeensä viisi albumillista mitä hienointa musiikkia.

10/10

The Mars Volta "Noctourniquet"

The Mars Volta on säilyttänyt vaikeamman lähestyttävyyden auransa. Aina tähän levyyn saakka. "Noctourniquet" on yhtyeen ylivoimaisesti helpoimmin lähestyttävä albumi. Synteettinen äänimateriaali on lisääntynyt. Tämä muutos nostaa kappaleiden musiikillisia ulottuvuuksia vielä aikaisempaa paremmin esiin. Ja luo oudolla tavalla dynamiikkaa. Kappaleiden pituudet ovat lyhentyneet ja musiikilliset koukerot suoristuneet. Mutta vain vähän. Tätä levyä voi pitää eräänlaisena uutena tulemisena, joka varmuudella tulee karsastetuksi sen kuuntelijajoukon keskuudessa, joka on tottunut nauttimaan The Mars Voltan antimia ei-niin-helposti pureksittavassa muodossa. Alkuaikojen äkkipikaisuus musiikin käänteissä on tiessään. Toki ne ihmiset, jotka eivät yhtyettä aikaisemmasta tunne, saattavat edelleen hämmästellä moniulotteista ja haastavaa kokonaisuutta.

"Empty Vessels Make The Loudest Sound" on kaikessa yksinkertaisuudessaan osoitus uudenlaisesta kauneudesta. Sanoitusten puolesta lähes normaaliksi luonnehdittava kappale tuo mieleen kaikuja Radioheadin myöhemmästä elämästä. The Mars Volta on kuitenkin kutonut verkkonsa tiheämmäksi siten, että sen läpi on vaikeampi pudota. Ainakaan niin, ettei mitään tarttuisi mukaan. Pysähdys on pehmeä ja hallittu. Omarin ja Cedricin mielenkiintoinen synteesi tiivistyy tässä kappaleessa.

Henkilölle, joka on täydellisen tottunut The Mars Voltan tuottamaan täydelliseen hämmennykseen "Noctuorniquet" näyttäytyy yllättävän haastavana albumina. Vaikka juuri kirjoitin täysin toisin. Suhteutuminen tähän levyyn on samaan aikaan hämmentynyt. Tutulta kuulostaa, mutta jotain on kuitenkin muuttunut. Ja mihin suuntaan? Siihen kysymykseen on todellakaan osaa vastata. Näin yhtyeen ensimmäisen kerran livenä 2003 ja olin täydellisen hurmioitunut näkemästäni. Ja kuulemastani. "De-Loused In The Comatorium" kului tuon elämyksen jälkeen puhki. Jotenkin kaipaan debyytin aiheuttamia tunnetiloja uusintaan kuunnellessani.

8/10

Killing Joke "MMXII"

Yli 30 vuotta musiikkimaailmaa ilahduttaneet Killing Joke -veikkoset palasivat alkuperäiseen kokoonpanoonsa edellisen "Absolute Dissent" -albumin talkoissa. "MMXII" on toinen alkuperäisellä kokoonpanolla aikaansaatu albumi.

Killing Joken tyyli on vaihdellut vuosien saatossa, mutta se on aina pysynyt tunnistettavana ja omalaatuisena. Darkwave ja industrial ovat määrittäneet yhtyeen soundimaailmaa. "MMXII" on edelleen synkkä, melodinen ja samaan aikaan sekä raaka, että herkkä. Albumin avaava "Pole Shift" on liki yhdeksänminuuttinen läpileikkaus siitä, mitä Killing Joke oikeastaan on. Coleman laulaa komeasti ja yhtyeen soitto kulkee eteenpäin käsittömättömällä groovella. Jazin osuus yhtyeen ulosannista onkin vatsin merkittävä, sillä mies hoitaa kaikki vokalisoinnin tyylilajit hienosti.

Vuonna 2012 Killing Joke näyttäytyy kuin parannettuna painoksena itsestään. "Love Like Blood" -klassikko elää edelleen mukana osana yhtyettä. Ja kaikki ne muut vuosien varrella kootut palaset; tyylikkäästi aseteltuna, komean kokonaisuuden muodostaen.

 10/10