Vuonna 2002 David Gold, Aaron Palmer ja Brian McManus päättivät perustaa metalliyhtyeen. Nimeksi kasteessa annettiin Woods Of Ypres. David Goldista muodostui jo heti alkumetreillä yhtyeen kiistämätön ja erikoinen sielu. Omaperäinen kulkuri eli juuri niin kuin ajatteli. Ja teki myös musiikkiaan tyylilleen uskollisena. Woods Of Ypres on yksi musiikkimaailman hienoimpia salaisuuksia. Yhtye ei ole koskaan noussut undergroundista ihmisten tietoisuuteen. Asiaa voidaan annettujen näyttöjen perusteella pitää lähes rikollisena.
Yhtyeen viides (ja viimeinen) albumi nauhoitettiin Ontariossa vuoden 2011 aikana. Goldin operoidessa Kanadasta käsin. Julkaisun tämä erinomainen, tumman ja ajoittain jopa mustan metallin, mestariteos sai helmikuussa 2012. Musiikillisesti levy on täysosuma. Goldin ajoittain jopa naivistiset näkemykset eivät tällä levyllä ole pienimmässäkään roolissa. Puhdasta laulua ja doom-sävyjä sen sijaan kuullaan runsain mitoin. Levyyn on syntynyt jollain tavalla lähes henkilökohtainen suhde. Sen koskettavuus on omaa luokkaansa. Tunnelma on (tietenkin) alakuloinen. Tämä kokonaisuus ei teeskentele.
Woods Of Ypres jätti metallin kenttään omaleimaisen ja vahvan jälkensä. Yhtye ei koskaan ollut parrasvaloissa, eikä sen mielikuvituksellinen musiikki ole vielä tullut monillekkaan tutuksi. Uskon kuitenkin, että sana kiirii vielä ja tulevaisuudessa yhtye tunnetaan ja muistetaan yhtenä oman aikakautensa ja genrensä kiistämättömänä mestarina.
Woods Of Ypresin elinvoimainen tarina päättyi yhtyeen sielun David Goldin menehtymiseen auto-onnettomuudessa 22. joulukuuta 2011. David oli kuollessaan vasta 31 vuotias, mutta ehti jättää jälkeensä viisi albumillista mitä hienointa musiikkia.
10/10